Kynä on miekkani

Eräs anarkisti kertoi Ylelle sabotaasin olevan yksi anarkistisen toiminnan muodoista. Hän muistutti kuitenkin, että sabotoinnin kohteet tulisi valita huolella. Tämä johtaakin pohtimaan: kenen omaisuutta heistä on hyväksyttävää tuhota? Jos ei pienyritysten, niin saako valtion ja yhteiskunnan, siis veronmaksajien, omaisuutta sabotoida? Onko hyväksyttävää hyökätä poliisien kimppuun? Onko tällainen rikollinen toiminta ylipäätään tarpeellista?

Vasta eilen muistelin, kuinka 15-vuotiaana kuljin talven kaverini rikkinäiset lenkkikengät jalassa, sillä vanhempieni rahat menivät viinaan. Varpailla oli kylmä! Muistan, kuinka keväällä sukat olivat litimärät. Mutta siihen tottui. Puoluepolitiikka ei kiinnostanut minua, eikä minun hyvinvointini kiinnostanut puolueita. Lastenkodissa ollessani oli puhetta määrärahoista. Budjetti oli summa X, sen mukaan mentiin – itse syyllistyin kyselemään liikaa. Kerran jouluna silloinen kaupunginjohtaja tuli jakamaan meille joululahjat. Se oli teennäistä välittämistä, sillä hän ei edes kysynyt, mitä meille kuuluu. Lastenkodin työntekijät ja sosiaalityöntekijäni olivat kyllä ammattitaitoisia, lämmin kiitos siitä. Päättäjät vain tuntuivat kaukaisilta norsunluutorneissaan ja poliittista jargonia mongertaessaan.

Myöhemmin löysin puolueen, joka mielestäni ajaa pienen ihmisen asiaa. Anarkisti luulee muuttavansa yhteiskuntaa ja olevansa ”pienemmän puolella” tukemalla rikollista toimintaa tai jopa syyllistymällä siihen itse. Eduskuntavaaliehdokkaana käytän kynäni on miekkani – periaatetta enkä hyväksy mellakointia enkä väkivaltaa. Poliittinen mielipiteenvapaus kuuluu kaikille, ja uskon vakaasti, että maamme hyvinvointia edistetään parhaiten rauhanomaisin keinoin. Riehuminen ei ole todellista vaikuttamista. Mutta toki mielenilmaukset voivat olla myös rauhallisia, ja asiansa voi tuoda esille ilman sabotaasia. Poliisit näyttivät taannoin esimerkkiä rauhanomaisesta mielenilmauksesta.

Sanna Antikainen