Hyvinvointineuvola

KANNANOTTO
4.1.2013

Hyvinvointineuvola

–   Mallia Imatralta Pohjois-Karjalaan


Pohjois-Karjalan PerusNaiset
esittävät, että Pohjois-Karjalassa otettaisiin käyttöön Imatran mallin mukainen Hyvinvointineuvola – konsepti. ”Hyvinvointineuvolaksi ristitty toimintamalli on tuottanut Imatralla kiitettäviä tuloksia. Siellä on herätty kustannusten nousuun ja panostettu ennaltaehkäisevään lastensuojelutyöhön ja perheiden varhaiseen tukemiseen.”, sanoo Pohjois-Karjalan PerusNaiset ry:n puheenjohtaja Susanna Nevalainen.

Hyvinvointineuvolan tarkoituksena on lapsiperheiden hyvinvoinnin ja vanhemmuuden tukeminen sekä erityistä tukea tarvitsevien perheiden varhainen tunnistaminen ja auttaminen. Tavoitteena on lapsiperheiden ongelmien ehkäiseminen ja hoitaminen suoraan heidän kotonaan.

Kunnallinen lastensuojeluteko – palkinnollakin palkittu Imatran malli on lähtenyt liikkeelle uusimalla lasten ja perheiden palvelurakennetta ja toimintatapoja: aikaan saatiin Hyvinvointineuvola. Hyvinvointineuvolaan perustettiin kuusi uutta perhetyöntekijän vakanssia. Nämä perhetyöntekijät tapaavat jokaisen ensisynnyttäjän tämän kotona, tarttuvat perheen ongelmiin ja auttavat siellä, missä apua tarvitaan. Myös kotipalvelu, joka on Pohjois-Karjalan kunnissa lähinnä vanhustenhoitoa, auttaa Imatralla myös lapsiperheitä. Tällä konseptilla Imatra on saanut aikaan kustannustehokkuutta; lastensuojelun tarve ja huostaanottojen määrät ovat olleet laskusuhdanteisia.

”Inhimillisyys ja eurot voivat myös kulkea käsi kädessä. Imatralla on nähtävissä, että perheiden ennaltaehkäisevä tukeminen ja kattavat perhepalvelut ovat olleet myös kustannustehokkaita. ”Tällä mallilla säästöjä kuntiin!”, sanoo Pohjois-Karjalan PerusNaiset ry:n varapuheenjohtaja Sanna Antikainen.

Pohjois-Karjalan PerusNaiset toivovat, että säästöpaineiden keskellä kunnissa otettaisiin huomioon myös ennaltaehkäisevän työn sisältämä säästöpotentiaali; jokainen estetty lastensuojelun huostaanotto säästää arviolta n. 60 000 €/vuosi, kerrotaan THL:n sivuilla. Inhimillisyyttä ei myöskään pidä unohtaa; perheet tarvitsevat kattavampia matalan kynnyksen ennaltaehkäiseviä palveluita.

Lisätietoja:

Sanna Antikainen, varapuheenjohtaja, Pohjois-Karjalan PerusNaiset ry, sanna.antikainen@nullgmail.com, puh. 0443010889
Susanna Nevalainen, puheenjohtaja, Pohjois-Karjalan PerusNaiset ry, susanna.nevalainen@nullk2.fi, puh. 0400172326

Lataa pdf tiedosto koneellesi

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa