Piiri huolissaan demokratian kaventumisesta maakuntavaalissa

Pohjois-Karjalan Perussuomalaiset piti kevätkokouksensa la 14.04 Kiteellä Pajarin Hovissa.

Erityisen huolestuneita ollaan mahdollisten maakuntavaalien aiheuttamasta demokratian kaventumisesta. On esitetty kuntavaalin tulokseen viitaten arvioita, että jopa viisi Pohjois-karjalan kuntaa jäisi kokonaan ilman edustusta valtuustoon. Perussuomalaiset pitävät nykyistä kiintiöpaikka-järjestelmää reilumpana pienten kuntien osalta.

Pohjois-Karjalassa on 10940 työtöntä työnhakijaa. Hallituksen aktiivimalli edellyttää heiltä 18h/3kk työllistymistä. Perussuomalaiset katsoo, että kuntien tulisi kantaa vastuuta ja huolta heistä tarjoamalla kesänaikana mahdollisuus työllistyä. Valtuustot voisi myöntää tähän lisärahoitusta vielä tälle vuodelle. Se olisi konkreettinen kädenojennus jo päätettyjen toimien ohella, myös pitkäaikaistyöttömille. Puute on työpaikoista, mahdollisuudesta tehdä työtä.

Lisäksi Perussuomalaiset kannattaa muualla maassa kouluissa jo käytössä olevien kulunvalvonta-järjestelmien käyttöönottoa kouluihin. Kustannukset ovat vain n.10€/oppilasta kohden, oppilaiden turvallisuus lisääntyy, asiattomat pysyvät loitolla, ja vanhempien huolet vähenevät.

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa